Järven rannalla asumisen varjopuolia

Suomi tunnetaan 60 000 järvestään, eikä aivan rannan tuntumassa asuminen ole siten harvinaista. Koska lagotto romagnolo rotuna on alun perin vesikoira (lago tarkoittaa italiaksi järveä), omat koirani ottavat ilon irti kotijärvestämme. Siinä on kuitenkin varjopuolensa…

Kevät ja syksy tuovat tullessaan hukkumisen riskin

Kaikki kolme koiraani rakastavat uimista kesäisin ja järven jäällä juoksemista talvisin. Huolen aihetta on silloin, kun järvi on vasta jäätymässä syksyllä tai kun kevätjää ohenee ennen lopullista lähtöään. Tietävätkö koirat, ettei silloin ole turvallista syöksyä jäällä tepastelevan lokin, sorsan tai jänöjussin perään? Ei, sitä ne eivät tiedä.

Hiljattain 1,5-vuotias narttuni, Lola, päätti kipaista tervehtimään lokkeja, jotka taistelivat äänekkäästi pesimäreviireistä läheisellä luodolla. Huusin ja karjuin: - Tänne, Lola! Tänne! Mutta se oli liian innoissaan muistaakseen mitään tottelevaisuudesta oppimaansa. Näin hauraan jään murtuvan sen alla. Se joutui veden varaan kahdesti ennen kuin onnistui punnertamaan itsensä takaisin omille jäljilleen, kantavalle jäälle. Sen jälkeen en päästänyt koiria vapaina kotipihalle kahteen viikkoon, kunnes kevätmyrsky vei jäät järveltä.

Pilkkijätkin voivat aiheuttaa terveysriskin

Toki tiedän, ettei järvikalaa tulisi syödä raakana/pakastamattomana sisäloisriskin vuoksi. Tiedän myös, että pilkkijöillä on tapana jättää pikkukalat jäälle “lintuja varten”. Koirani eivät koskisi raakaan kalaan, jos se tarjottaisiin niiden ruokakupista, mutta ne eivät voi vastustaa sitä “saalistettuaan” sen itse villistä luonnosta. Valitettavasti pilkkikalat eivät aina ole ehtineet jäätyä päätyessään koirien vatsaan. Satun tietämään tämän löydettyäni Toton piilottamasta tuoretta särkeä olohuoneen pianon taakse jokin aika sitten.

En silti koskaan ajatellut pilkkikaloista olevan koirilleni haittaa, koska madotan ne säännöllisesti pari-kolme kertaa vuodessa. EN tiennyt, että leveää heisimatoa eli lapamatoa (jota Wikipedian mukaan esiintyy Skandinaviassa, läntisen Venäjän ja Baltian alueella sekä nykyisin myös Pohjois-Amerikassa, erityisesti Yhdysvaltojen ja Kanadan Tyynenmeren puoleisissa osavaltioissa) ei saa hengiltä tavallisella matokuurilla!

Uusi kirosanani: diphyllobothrium latum!

Lola oli laihtunut hyvästä ruokahalustaan huolimatta. Eräänä yönä sillä oli vatsa sekaisin ja löysin lattialta läjän, joka muistutti leveää nauhapastaa. Tiesin, ettei se syö minkäänlaista pastaa. Yök! Minua ei todellakaan naurattanut, kun tajusin, mitä näkemäni merkitsi!

Eläinlääkärimme sanoi, että lapamato (diphyllobothrium latum) on koirilla harvinainen, eikä hän itse ollut koskaan diagnosoinut sitä. Toisaalta hän sanoi myös, että kirjallisuuden mukaan koiran oireilu voi olla hyvin lievää ja ilmetä lähinnä vatsan toimintahäiriöinä, B12 -vitamiinin puutoksena ja siitä johtuvana anemiana. Ainoa tehokas lääkitys lapamatoon on pratsikvanteli (ainesosana laajakirjoisissa matolääkkeissä, mutta ei riittävinä pitoisuuksina).

Kaikki koirani päätettiin lääkitä. Päästäksemme eroon lapamato-hirviöstä, niille piti antaa uskomaton määrä pratsikvantelia: 40mg/kg. Jokainen niistä oli siis saatava nielaisemaan kerta-annoksena 16 Droncit-pilleriä! Onneksi se kävi helpommin kuin pelkäsin eikä lääkitys aiheuttanut niille edes huonoa oloa. Myöhemmin eläinlääkärimme kertoi miettivänsä, onko lapamato koirilla sittenkään niin harvinainen kuin luullaan. Kun meillä kuitenkin on ne 60 000 järveämme ja enemmän kuin tarpeeksi pilkkijöitä.

 

Aamulla klo 6.30 kotirannassa. Lola haluaisi jo uimaan.

Lokit kirkuvat ja Rita keskittyy kuuntelemaan.

Ihanaa! Jäät ovat viimein lähdössä ja uimakausi voi pian alkaa!

Tässä se tapahtuu! Jäiden lähdössä on dramatiikkaa. Voima, jolla jäät puskevat rantaa on niin valtava, että koirat on parasta pitää sisällä.