Kärsivällisyyttä, tryffeleitä ja työskentelytyylejä

En ole koskaan ollut kovin kärsivällinen ihminen. Siksi rakastan koiriani. Ne ovat opettaneet minulle enemmän kärsivällisyyttä kuin luulin mahdolliseksi. Jopa nautin niiden järjestämistä yllätyksistä.

Ihmiset tekevät suunnitelmia, koirat eivät

Odottelen yhä lagottonarttuni Ritan juoksujen alkamista. Laskujeni mukaan sen pitäisi tapahtua minä päivänä tahansa. MyDogDNA Breeder -tietokannan Ritalle suosittelema uros asuu ulkomailla, joten jonain hetkenä pian minulla on kiire varata progesteronitestejä, lentolippuja, hotellia… Toistaiseksi vain odotan.

Tällainen tilanne olisi hermostuttanut minua parikymmentä vuotta sitten, kun vielä yritin kovasti kontrolloida elämääni. Odottaminen, poikkeuksien tekeminen, hetken mielijohteesta toimiminen, suunnitelmien muuttaminen tai niistä luopuminen aiheuttivat loputonta ahdistusta. Olen sittemmin oppinut improvisoimaan.

Nyt otetaan päivä kerrallaan

Odottelen siis, mutta en tyhjän panttina. Jäätyäni eläkkeelle kolmenkymmenen mainostoimistovuoden jälkeen arvostan sitä, että voin joka aamu itse päättää mitä haluan tehdä. Kolme lagottoani kuuluvat melko usein viime hetken päätösteni piiriin.

Meillä on ollut kohtalainen tryffelisesonki, mikä tarkoittaa sitä, että olen käyttänyt hyvän osan ajastani koirien kanssa likaantumiseen. Sesonkimme on lyhyt: se alkaa syyskuun ensi päivinä ja jatkuu kunnes maa jäätyy. Koko sen ajan koirani ovat hyvin onnellisia ja enimmäkseen melko mutaisia, sillä niiden lempiharrastus sisältää runsaasti kaivamista kosteissa, usein sateisissa olosuhteissa.

Koirani edustavat pitkää työkoiralinjaa ja tämä rodunomainen aktiviteetti on osoittautunut niille todella tärkeäksi. Sesongin ulkopuolella harrastamme jonkin verran raunioetsintää ja tottelevaisuutta, mutta mikään ei motivoi niitä yhtä paljon kuin tryffelien etsintä. Ruokaharrastajana se sopii minulle hyvin.

Käymme “tryffelöimässä” kerran tai kahdesti viikossa riippuen säästä ja omasta olostani. Minulla on kivulias nivelrikko sormissa ja joskus en vain halua ottaa lapiota käteeni.

Kolme erilaista työskentelytyyliä

On mielenkiintoista verrata kolmea erilaista tapaa etsiä tryffeleitä. Kun puen työvaatteet ylleni ja otan esiin pikku lapioni ja olkalaukkuni, koirat villiintyvät kaikki samalla tavalla: ne hyppivät ja haukkuvat ja puhaltavat ja puhkuvat kunnes pääsemme ulkoilmaan asti. Mutta kun lopulta olemme “työpaikalla”, ne lähestyvät tehtävää kukin omalla tyylillään.

Seniorispesialistini Toto aloittaa hommat välittömästi lähes maanisella innolla ja kaivaa niin suuria kuoppia, että joskus arvokas tryffeli siinä touhussa lentää kauas. Se jaksaisi jatkaa työskentelyä tuntikausia pyytämättä mitään vastineeksi. Totolle työ itsessään on jo palkka.

Hassutteleva mammakoira Rita aloittelee työskentelyn pikkuhiljaa, mutta toimii tarkasti ja näyttää tryffelien sijainnin minulle raapaisemalla maata kevyesti yhdellä tassulla. Sille on erityisen tärkeää saada palkka joka kerta näin tehdessään. Siitä huolimatta se keskittyy vain kunnes keksii jotain mielenkiintoisempaa, kuten fasaanin tai jäniksen perään säntäämisen. Sillä näyttää olevan reilusti jäljellä koirien ikivanhaa metsästysvaistoa.

Leikkisä Opiskelijatyttöseni Lola on ilosta suunniltaan haistaessaan tryffeliaromit ja yrittää syödä kaikki löytämänsä aarteet. Se työskentelee vimmatusti puoli tuntia, kyllästyy ja haluaa leikkiä. Mutta sen kehitys enteilee hienoa tulevaisuutta tryffelikoirana.

Mikäpä tässä odotellessa…

Pentusuunnitelmien toteutuminen on vain yksi monista hyvistä asioista, joita nyt odotan. Odotan kovasti myös sitä päivää kun Lola vihdoin kasvaa ulos taipumuksestaan tutkia maailmaa puremalla siihen reikiä. Sen hampaanjäljet löytyvät jo takan kulmasta, pianon jaloista, antiikkituolin istuimesta, tietokoneestani, olohuoneen matosta…vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Kuulen minulle sanottavan: - Lola-parka, se on varmaankin pitkästynyt ja tarvitsee enemmän huomiota. Minä vastaan: - Kyllä vain! Sillä on erityinen kyky pitkästyä, siltä onnistuu pitkästyminen noin kahdessa sekunnissa milloin tahansa, päivällä tai yöllä. Se on 14 kuukauden ikäinen, joten rauhoittelen itseäni huokaamalla italialaiseen tapaan: - Ouu! Pazienza!

Toto poseeraa puutarhassa muutama syksy sitten.

Rita sai toisen Sertinsä vuonna 2012.

Lolan toinen Serti 10,5 kuukauden iässä tänä kesänä.