Koirani DNA-testaus – koiranomistajan kokemuksia

Ostimme Sampo-koiramme Kemiön saarelta eräältä maatilalta helmikuussa 2006. Emäntä kertoi, että he olivat ihan tarkoituksella antaneet sekarotuisen koiransa pariutua naapurin koiran kanssa, joka sekin oli sekarotuinen. Hän kertoi, että Sampossa on viittä rotua: samojedia, huskya, lapinporokoiraa, kultaistanoutajaa ja bordercollieta.

Samposta kasvoi yllättävän iso koira. Se on suurin piirtein huskyn kokoinen. Väriltään se on valkoinen, häivähdys kullan hohdetta selässä ja korvien päissä. Varsinkin silloin, kun se oli vielä pentu, monet luulivat Sampoa valkoiseksi paimenkoiraksi. Sen nimeksi olisi voinut hyvin tulla myös "Latte". Emäntä nimittäin tarjosi meille kahvit, ja tämä villi pentu tönäisi häntä ohi juostessaan ja sai hieman maitokahvia turkillensa.

Luonteeltaan Sampo on rauhallinen ja kiltti. Se ei juurikaan piittaa ihmisistä, paitsi tietysti perheenjäsenistä. Toisista koirista se on sen sijaan hyvinkin kiinnostunut. Tosin urosten kanssa se ei tule toimeen.

Halusimme testata Sampon selvittääksemme, kantaako se mitään perinnöllisiä sairauksia.

Testin tilaaminen kävi helposti MyDogDNA-sivuilla. Rekisteröidyttyäni ja tehtyäni tilauksen, sain kotiini postitettuna testipakkauksen parin päivän päästä. Siinä oli mukana koiralle ikioma MyDogDNA-passi, testaamiseen tarkoitetut harjat sekä selkeät toimintaohjeet. Testin voi ottaa koiralta itsekin, mutta jos haluaa virallisen tuloksen, joka käy esimerkiksi näyttelyissä tai astuttamisessa, testin täytyy ottaa joko eläinlääkäri tai muu koulutettu ja auktorisoitu henkilö, esimerkiksi Genoscoperin henkilökuntaan kuuluva. Minä vein Sampon Genoscoperille, jossa Katja Jauni otti näytteen ammattitaidolla Sampon suusta. Sampo loukkasi suunsa viime syksynä jahdatessaan jänistä tai jotain muuta eläintä, eikä se anna mielellään koskea kuonoonsa. Katja käsitteli Sampoa ammattitaitoisesti ja näytteenotto sujui muutamassa sekunnissa.

Noin kolmen viikon kuluttua sain sähköpostin, jossa kerrottiin, että testitulokset ovat valmistuneet. Kirjauduin sisään MyDogDNA-sivustolle, jossa ne olivat luettavissa.

Tuloksista kävi ilmi, että Sampo ei sairasta eikä ole kantaja perinnölliselle sairaudelle. Tämä tieto huojensi meitä. Sampon monimuotoisuusaste on 36,1 %, joka on ihan hyvä. Kaikkien testattujen koirien mediaani on 28,8 %. Tuloksissa kerrotaan, mitä sairauksia koiran roduissa yleensä tavataan, millaisia oireita ne aiheuttavat ja kuinka yleisiä ne ovat. Samoin testituloksissa kerrotaan koiran rotujen piirteistä ja ominaisuuksista, esimerkiksi turkin väristä, tyypistä ja rakenteellisista ominaisuuksista.

Tulokset on syytä antaa tulkittaviksi ammattilaiselle, esimerkiksi eläinlääkärille. Hän osaa selittää lääketieteellisiä termejä selkokielellä.

Jos haluaisimme käyttää Sampoa astutukseen, voisimme antaa sen tiedot muiden kasvattajien luettaviksi. He, jotka kiinnostuisivat Sampon ominaisuuksista ja perimästä, voisivat ottaa meihin yhteyttä. Kätevää.